Laidunkananmunat
Meillä on kaudella 2026 kaksi liikuteltavaa mobiilikanalaa, joissa kummassakin yönsä viettää 900 kanan lauma eli Tuiskulan Tytöt. Meidän kanamme ovat yksiä harvoista Suomessa, jotka siirretään laitumella joka päivä tuoreelle nurmelle. Tällä tavoin ne saavat kesällä parasta mahdollista ravintoa ja samalla pitävät huolta maaperästä parhaalla mahdollisella tavalla.
Talvet kanasemme viettävät kasvihuoneessa, josta niillä on vapaa pääsy ulos laitumelle. Ero muihin markkinoilla oleviin muniin on se, että meidän kanamme siirretään joka päivä uuteen kohtaan tuoreella nurminiityllä, jolloin ne auttavat meitä rakentamaan maaperää, joka on vastustuskykyinen, terve, hedelmällinen, pystyy pidättämään vettä sekä ottamaan talteen ja varastoimaan hiilidioksidia. On tärkeää muistaa, että näitä tuloksia ei saavuteta, mikäli kanoja siirretään vain silloin tällöin tai viikon välein. Siirron pitää tapahtua vähintään kahden päivän välein, muuten laidun ylilaidunnetaan.
Muiden tuotantomuotojen kanat, jotka asustavat koko ajan samassa kohdassa, muuttavat kuopsuttelullaan “laitumensa” nopeasti paljaaksi maaperäksi. Siirtämisen ansiosta kanojemme laidun saa tarpeeksi aikaa palautua laiduntamisesta ennen kuin kanat taas siirretään samaan kohtaan. Näin ollen laidun ei muutu huonommaksi vaan päinvastoin: kanojen laidunnus tuo laitumelle lisää orgaanista materiaalia, lisää lajikirjoa ja sitoo maaperään hiilidioksidia. Tästä syystä laiduntamis- ja viljelytapaamme kutsutaan myös hiiliviljelyksi tai holistiseksi ja tilannetajuiseksi rotaatiolaiduntamiseksi. Samalla tämä tarkoittaa, että kanamme saavat joka päivä syödäkseen tuoretta niittynurmea ja ötököitä ja voivat oleskella niityllä sen sijaan että ne käyskentelisivät ylilaidunnetulla, paljaalla maalla.
Tuiskulan tyttöjen ruokavalioon kuuluu laitumella olon ansiosta kotimaisen soijattoman ja kalajauhottoman ,luonnollisesti ilman kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita tuotetun rehun lisäksi erilaisia ruohokasveja, villiyrttejä sekä hyönteisiä ja matoja. Rehussamme on soijan tilalla suomalaista luonnollisesti tuotettua hamppua ja talvella tytöt saavat lisäksi tilan omia juureksia ja mikroversoja. Kysythän meiltä halutessasi lisätietoja rehusta tai mistä tahansa muusta kanoihin liittyvästä, vastaamme mielellämme!
Huom! Emme käytä mRNA-rokotteita.
Saimme Länsi-Uudenmaan Pomoväst LEADER -ryhmästä kokeilurahaa, jonka avulla testasimme holistisen laidunnuksen viitekehyksessä uutta lintuinfluenssaturvallista, liikuteltavaa hoopcoop-kanalaa laiduntaville munintakanoille.
Me täällä Tuiskula Farmilla tuotamme huippulaatuisia laidunkanamunia, mikä tarkoittaa sitä että kanat siirretään joka päivä tuoreelle nurmelle. Tämän holistisen ja tilannetajuisen laidunnusmenetelmän ansiosta vältämme ylilaidunnuksen, maaperän eroosion sekä loiskierteet, stimuloimme biodiversiteettiä ja varmistamme, että kanat saavat laidunkaudella syödäkseen myös tuoreita niittykasveja ja hyönteisiä joka päivä. Samalla kanat pysyvät terveinä ja vastustuskykyisinä ja kananmunat ovat ensiluokkaisia niin maultaan kuin ravintoarvoiltaan.
Lintuinfluenssarajoitusten tiukennuttua viime vuosien tautiaaltojen seurauksena, on nykyään pakollista, että kanojen päällä on rajoitusaikana joko katto tai tiheäsilmäinen verkko. Tämä tarkoitti, että aikaisempi eggmobile-kanalamme ei ollut enää käyttökelpoinen rajoitusten aikana. Tutkittuamme vaihtoehtoisia systeemejä, tulimme siihen tulokseen, että hoopcoop yhdistettynä siirrettävään aitaukseen (henpen) ja verkkokatokseen oli meille paras vaihtoehto ja halusimme testata sitä omassa kontekstissamme. Samaan aikaan opiskelimme holistista laiduntamista ja tilan johtamista. Näiden yhdistelmä takaisi meille mahdollisuuden siirtää kanojan useammin tuoreelle niittynurmelle ja antaa laitumelle pidempi toipumisaika laidunnusten välissä. Saimme näiden uudistusten ja kokeilujen avulla enemmän meidän kontekstiimme perustuvaa tietoa ja kokemusta, jonka avulla olemme voineet paremmin ymmärtää kanojen laiduntamisen vaikutuksia maaperään. Olemme tämän projektin aikana myös tutkineet mahdollisuutta integroida useampia eläinlajeja osaksi samaa laidunnussykliä (lampaita, lehmiä, kalkkunoita, hanhia jne.)
Tämä testaamamme systeemi ja laidunnusmenetelmä ovat antaneet meille mahdollisuuden paremmin uudistaa laidunmaatamme huolimatta lintuinfluenssarajoituksista ja tuottamaan ilman tuotantokatkoja päätuotettamme eli laidunkananmunia.
Kiitos Pomoväst LEADER -ryhmälle tämän projektin mahdollistamisesta!