Tuiskulan Tilapuoti
Tuiskulan Tilapuoti sijaitsee tilan yhteydessä osoitteessa Lappersintie 496, Siuntio.
Puoti on avoinna vuoden jokaisena päivänä klo 08-21 ja toimii itsepalveluperiaatteella.
Ostoksia voi tehdä vain korttimaksulla.
Puodissa on valikoima Tuiskulan omia sekä muiden pientuottajien tuotteita sesongin mukaan.
Tuiskulan tuotteista puodissa on aina kananmunia, laidunbroilereita ja hunajaa sekä kasviksia ja kukkia kasvukauden aikana.
Jokainen puodissa myynnissä oleva tuote on sellainen, jota syömme myös itse.
Otamme valikoimiin vain tuotteita, jotka on tuotettu uudistavan maatalouden periaatteiden mukaisesti, luontoa ja eläimiä kunnioittaen.
Alla löydät esittelyitä puodin muista tuottajista, meidän tuotteista löydät tietoa muualta nettisivuilta.
Tervetuloa!
Linnankosken vuohitila
Linnankoski on pieni vuohitila Vihdin Jokikunnalla. Tilan isännät Ari ja Ville valmistavat laitumella elelevien vuohiensa maidosta jäätelöä, jogurttia, rahkaa ja kutunjuustoa omassa meijerissään. Linnankosken tilalla on pieni kahvila, jossa pääsee tutustumaan vuohiin ja maistelemaan herkkuja.
Tilalta voi ostaa myös vuohien raakamaitoa omiin pulloihin.
Jäätelöt on nimetty tilan vuohien mukaan ja maut kuvastavat samalla jokaisen vuohen luonnetta. Jogurttia on puodissa valutettuna sekä juoksevana mustikkajogurttina. Mustikkajogurtti tehdään itse keitetystä mustikkahillosta. Valutettu jogurtti on parhaimmillaan sellaisenaan tai lisäkkeenä hillon tai myslin kera, mutta sopii myös leivontaan ja kastikkeisiin. Kutunjuusto on pehmeä kotijuustotyyppinen tuorejuusto, joka sopii esimerkiksi leivän päälle ja salaattiin.
Baked by Soni
Baked by Soni on helsinkiläinen mikroleipomo, jonka sydän on Koreassa. Tämä leipomo on syntynyt halusta pitää huolta terveydestämme, ympäristöstä sekä paikallisesta yhteisöstä. Baked by Sonissa uskotaan, että leipomukset voivat olla sekä herkullisia että hyväksi meille ja planeetalle.
Baked by Sonin tuotteet on leivottu suomalaiseen vehn'äjauhoon, joka on tuotettu luonnollisesti ilman kemiallisia torjunta-aineita tai -lannoitteita. Jauhot tulevat pieniltä paikallisilta myllyiltä eikä tuotteissa käytetä mitään ylimääräisiä stabilointi-, maku- tai lisäaineita.
Tilapuodissa on joka perjantai klo 11 eteenpäin saatavilla hapanjuurileipää ja ciabattaa ja usein myös croissantteja ja joku makea leivonnainen. Koska leipä on tuoretavaraa ja sitä on saatavilla vain yhtenä päivänä viikossa, kannattaa omansa hakea ajoissa.
Mantereen Tila
Kilpiän tila & Töllin Mylly
Kilpiän luomutila on yksityinen tutkimus- ja koetila, joka sijaitsee Lohjan Pusulassa, Töllin kylässä. Kilpiän tilan toiminnan perusajatuksia ovat maan kasvukunnon hoito, ilmastonmuutoksen hillintä ja elollisen luonnon kauneus, monimuotoisuus ja kestävyys. WWF julisti tilan vuoden 2018 ympäristöystävällisimmäksi tilaksi.
Kilpiän tilalla viljely sujuu luomuminimimuokkauksella, jossa pelto pidetään kasvipeitteisenä ja yhteyttävänä ympäri vuoden. Maata muokataan mahdollisimman vähän ja muokkaus rajoitetaan maan pintakerroksiin.
Tilapuodissa on Kilpiän tilalta käsittelemättömiä kaurahiutaleita ja kauraryynejä (joita voi käyttää lisukkeena riisin sijaan), huhtikuun lopusta täysjyvävehnäjauhoja sekä hienoja vehnäjauhoa leivontaan ja kesäkuusta eteenpäin ruistäysjyväjauhoja.
kilpiantila.fi
Töllin Mylly sijaitsee Marttilantien varrella Töllinkosken rannalla. Paikalla on ollut myllyjä ainakin jo 1800-luvulla, mutta nykyinen mylly on rakennettu 1922. Myllyssä on kolme kiviparia täysjyväviljan jauhatukseen sekä valssimylly sihtijauhojen tekoa varten. Lisäksi on ns. mankeli hiutaleiden tekoa varten.
Tilapuodissa on saatavilla Töllin Myllyn ansiosta harvinaisia täysin käsittelemättömiä kaurahiutaleita.
Raseborgs Fermenteri
Raaseporin Hapattamon takana on ruoka-artesaani Chia Näsman. Chia valmistaa yhden hengen yrityksessään hapankaalia ja muita maitohapatettuja vihannestuotteita. Raaka-aineet ovat lähes aina luomua tai kasvavat villinä, ja pyrkimys on aina käyttää niin lähellä kasvatettuja raaka-aineita kuin mahdollista. Tuotteet eivät ole missään valmistuksen tai kypsymisen vaiheessa kosketuksessa muovin kanssa ja ovat aina raakoja, vegaanisia, pastöroimattomia ja rakkaudella hapatettuja.
Chia puristaa hapankaalit omin käsin, eikä koneita ole käytössä. Muovi on Raaseporin hapattamossa pannassa ja kaalien hapatus tapahtuu isoissa keraamisissa ruukuissa. Tilapuodin valikoima vaihtelee sesonkien mukaan riippuen siitä mitä raaka-aineita milloinkin on saatavilla. Raaseporin hapattamo toimii Fiskarsin vanhalla Aurapajalla.
Mantereen tila on luomutila Lempäälässä Pirkanmaalla. Tilalla kasvatetaan itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä sekä ylämaankarjaa. Itäsuomenkarja on suomalainen alkuperäisrotu, jota kasvatetaan ainoastaan Suomessa. Tilalla vasikat elävät ja laiduntavat emojensa kanssa syksyyn asti. Lehmien ruokinta perustuu tilalla tuotettuun heinään ja säilörehuun, ja ruokintaa täydennetään kivennäisillä. Eläimille ei syötetä väkirehuja.
Lehmät laiduntavat toukokuusta pitkälle syksyyn, ja myös talvikaudella ne pääsevät ympärivuorokautisesti ulos. Laidunnus suunnitellaan niin, että kasvit ehtivät palautua laidunnusten välillä ja maaperän rakenne pysyy elinvoimaisena. Lehmät laiduntavat rantaniittyjä ja perinnebiotooppeja. Mantereen tila on lisäksi yksi ensimmäisistä tiloista Suomessa, joka käyttää talvella bale grazing ‑menetelmää eli paalilaidunnusta.
Fileet ja paistit on raakakypsytetty eli mureutettu ennen pakastusta, joten liha on heti käyttövalmista. Eläimet kuljetetaan teurastamolle itse eläimille tutulla karjakärryllä. Lihat teurastetaan Liha Hietasen teurastamolla ja pakataan Pirkanmaan Lihapalvelussa Sastamalassa.